|
PSYKOLOGIPALVELUT
Ihmisen ruumis ja mieli muodostavat
saumattoman kokonaisuuden niin terveydessä kuin sairaudessakin. Mielen
ongelmat voivat tulla esiin ruumiillisinakin vaivoina, ja ruumiillinen
sairaus kuormittaa myös henkistä hyvinvointia. Toisaalta ihminen toimii
aina yhteisönsä osana ja suhteessa siihen ympäristöön, jossa elää. Ihminen
voi siis edistää hyvinvointiaan suhtautumisellaan omaan ruumiilliseen ja
henkiseen olemukseensa, työhönsä ja ympärillään eläviin ihmisiin. Kuitenkin
nämä suhteet voivat myös tuottaa ongelmia ja jopa johtaa sairastumiseen tai
vaikeuttaa tervehtymistä.
Psykologi voi auttaa ongelmia tuottavien
ajattelu-, toiminta- ja kokemistapojen tunnistamisessa ja tasapainoisempaan
elämään johtavien suhtautumis- ja toimintatapojen löytämisessä. Usein jo muutama
käyntikerta auttaa tilanteen selkiyttämisessä ja uuden näkökulman
löytämisessä siihen. Joskus on hyvä harkita lyhyempi- tai pidempikestoista
psykoterapiaa, joka antaa mahdollisuuden pitkäjänteisempään tukeen
ongelmallisten asioiden tunnistamisessa ja uusien toimintamallien
vakiinnuttamisessa. Psykologin avulla voi hakea uusia ratkaisuja perheen
vuorovaikutuksen tai lastenkasvatuksen pulmiin. Psykologi voi olla apuna
myös monenlaisten työhön tai työyhteisöön liittyvien ongelmatilanteitten
selvittämisessä ja työhyvinvoinnin
kehittämisessä. Psykologi toimii yhteistyössä muiden työntekijöiden kanssa,
mikä auttaa tilanteen kokonaisvaltaisessa hahmottamisessa.
Ota yhteyttä ja kysy lisää psykologin
palveluista!
Marjukka Virtanen
Psykologi
Jarmo Könönen
Psykologi,
psykoterapeutti YET (KAT), Kelan hyväksymä
|