LÄÄKÄRIASEMAPALVELUJA KLAUKKALASSA JA NURMIJÄRVELLÄ

 

 

Klaukkalan Lääkäriasema, Seppo Laakso

Pariterapia

Milloin pariterapiaan? Onko siitä apua?

Tuskin on olemassa perhettä tai parisuhdetta, jossa ei joskus tulisi vastaan erilaisia vastoinkäymisiä tai vaikeuksia. Juuri näissä elämän taitekohdissa kysytään tahtoamme rakastaa, kohdata ja työstää eteen tulevia, joskus hankaliakin tilanteita.

Pariterapia on paikallaan silloin, kun jompikumpi puolisoista tai molemmat kokevat parisuhteen syystä tai toisesta epätyydyttäväksi, eikä keskinäinen keskustelu asioiden selvittelemiseksi tahdo omin neuvoin onnistua. Sille joko ei ole tilaa eikä aikaa, tai keskustelu päätyy tavallisesti molempia osapuolia kuluttavaan riitaan.

Ihanteellista on, jos molemmat puolisot voivat tulla vastaanotolle yhdessä. Yhteinen työskentely onnistuu parhaiten silloin, kun puolisoilla on samansuuntainen pyrkimys ja tavoite. Jos esimerkiksi toinen haluaa erota ja toinen kehittää suhdetta, pariterapian mahdollisuudet auttaa samaan aikaan molempia ovat ristiriitaiset.

Ellei yhdessä terapiaan tuleminen ole mahdollista, toinen voi tulla yksin ja hakea apua itselleen. Toinen puolisoista voi olla valmis keskusteluun vasta jonkun ajan kuluttua ja hyvä niin. Joskus on paikallaan, että puolisot tapaavat eri aikaan terapeuttia. Ei ole olemassa yhtä ainoaa, oikeaa hoito-ohjelmaa, vaan se räätälöidään kullekin erikseen.

Onko pariterapiasta hyötyä?

Yleisimpiä syitä pariterapiaan hakeutumiseen ovat parisuhteen ristiriitaisuus, erokriisi eropäätöksen jälkeen, elämänvaihekriisit, uskottomuus, kommunikaatio-ongelmat ja keskinäinen vieraantuneisuus.

Pariterapiassa on nähty ja koettu, että avioliiton ja perheen kriiseihin annettu tuki korvautuu yhteiskunnalle takaisin ajan myötä. Perheneuvontatyöstä saatujen kokemusten mukaan useimmat parit hyötyvät jo muutamasta tapaamisesta (= 5-10 kertaa).

Viimeisimpien tutkimusten mukaan avioero on usein vältettävissä, päinvastoin kuin yleisesti ajatellaan. Pariterapialla ja kriisitilanteihin kohdennetulla avulla voidaan ehkäistä jopa 80 % avioeroon aiemmin johtaneista kriiseistä.

On hyvä muistaa, että jokaiseen perheeseen kätkeytyy myös paljon voimaa ja resursseja, vaikka perheet ja perhemuodot ovat erilaisia. Perheen kriiseistä puhuttaessa ei pidä unohtaa sitä, että useimmat perheet ja parisuhteet toimivat hyvin ja että onnistuminen on yleisempää kuin epäonnistuminen.

 

Seppo Laakso

psykoterapeutti

 

 

 

 

 

 

 

KLAUKKALAN LÄÄKÄRIASEMA

Puhelin (09) 276 6800

Viirintie 3 KLAUKKALA

Keskuskuja 1 NURMIJÄRVI

 

KLAUKKALAN ERIKOISLÄÄKÄRIKESKUS OY